Pientä lokinpoikasta odotimme saapuvaksi 5.7.2012. Olin jo melko turhautunut olotilaani. Mieli oli samaan aikaa surkea ja onnellinen. Vatsa tuntui hurjan isolta ja liikkuminen ja kaikenoinen tekeminen oli melko hankalaa ja kivuliasta. Kivuliaita supistuksia oli tullut jo muutaman viikon ajan rv 37 lähtien mutta ne lopahtivat aina kahden tunnin jakson jälkeen.
Tiistaina 3.7 oli ihan normi päivä ja normi kömpelö ja epämukava olo. Päivällä päätimme lähteä siskoni luokse kylään illemmalla. Minä istuin sohvalla katsellen töllöä kuuden aikoihinnillalla kun tuntui vähän normaalia kivuliaampi supistus. Siinäpä sitten mietin että no joskos olis, mutta enpä mutään miehelle maininnut. Sitten lähdettiin siskolle ajelemaan ja muistan autossa istuessani ajatelleeni että oliskohan kannattanu jäädä kotiin lepäämään koska tunne oli vahva siitä että pian vauva syntyy. Miehellekin sanoin että luulempa että päädytään vielä änään sairaalaan ja mies vaan sihen tokaisi että niin varmaan, sä oot sanonu noin jo aiemminkin. ;) Noh, siinä siskolla kahviteltiin ja ysin aikaan tuntui piitkä ja todella kipeä supistus ja sitten rupesikin jo jännittämään sekä minua että miestä.. Mies siinä joikin tupla espresson ihan vain varmuuden vuoksi :). Yhentoista aikaan oltiin kotona ja sitten kahdeltatoista alkoi tapahtua. Luin sängyssä kirjaa ja siinä alkoi supistella melko kipeästikin. Rupesin kellottelemaan ja supistuksia tuli 12 minuutin välein. Puolisen tuntia kellottelin sängyllä ja sitten ei enään pystynyt paikallaan olla kun teki niin kipeää. Soittelin klo. 1.30 naikkarille ja kerroin fiiliksiä. Titesivat että voipi olla ettei ole käynnistynyt kun supistukset eivät tule säännöllisesti alle 10 minuutin välein. Sain ohjeeksi panadolia ja suihkun.
Suihkussa kärvistelin 40 minuuttia ja sitten en enää pystynyt olemaan mitenkään päin kun piti jo uikuttaa supistuksen tullessa. Eikä se suihku nyt niin auttanutkaan. Suihkusta tultuani patistin kiehen ylös sängystä ja pakkasin loput tavarat puoliksi pakattuun sairaalakassiin. Mies jännittyneenä pakkasi omansa. Lähdettiin sairaalaa kohti 2.30 ajelemaan. Sairaalassa laittoivat käyrille nutta onneksi sain pysyä liikkeessä kun en oikein paikallaan pystynyt olla. Supparit eivät tulleet tasaisin väliajoin vain vaihtelevasti 2, 4,7,10 minuutin välein - tätä se oli jo siellä suikussa. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi minun olevan kolme senttiä auki ja kalvorakko pullotti. Kirjasi meidät sisään ja päästiin synnytyssaliin. Sain kuuman geelityynyn selkään ja pian pompin pallolla ja hengittelin ilokaasua. Jonkin verran auttoi kaasu ja sai siitä ainakin pöntön sekaisin :)
Kuuden aikaan rupesi olemaan niin kipeä että kätilö ehdotti epiduraalia ja minähän sen otin. Oli kuin taivas oisi auennut kunkivut poistuivat ja pystyin laittamaan silmät kiinni hetkeksi. Katetrin laitto oli lääkärille vissiin hieman haastavaa kun se meni muutaman kerran väärin mutta lopulta sai sen paikoillee. Selkä oli melko kipeä pari päivää sen sorkkimisen jälkeen.. Muidtaakseni kirosin anestesia lääkärille kivun määrää ja ihmettelin tosissaan niitä hulluja luomusynnyttäjiä! Propsit heille, en teksi tuota ikinä ilman kivunlievitystä.
Kätilö teki tutkimuksen siinä kahdeksan aikaan aamulla ja totesi minun olevan 6-7 cm auki ja pukaisi kalvot. Sitten sainuuden annoksen epiduraalia. Olinyllättynyt kuinka kovana kivut palasivat tasan kahden tunnin jälkeen. Höngin taas kaasua ja poljin hulluna jalkaa odotten että uusi annos vaikuttaisi. Taas uniaika ja 10 aikaa olin auki 8 cm. Sain vielä kolmannen annoksen puudutetta. Sitten siinä 11 aikoihin aamulla tunsin ihan kauheata painetta pepussa. Kipu ei ollut enään alavatsalla ja selässä vaanhellisesti peffassa. Kätilö tutki ja totesi kohdun suun olevan täysin auki. Vauva ei olulut vaan kääntynyt oikeaan tarjontaan joten odoteltiin hetki. Siinä seisoskelin miestä vasten. Sitten 11.30 alkoi aktiivinen ponnistusvaihe. Vauva oli vieläkin hieman väärässä tarjonnassa joten se teetti minulle enemmän hommaa. Tosi olin niinpuutunut etten tuntenu oikestaan mitään muuta kun kovan paineen ja supistuksen valjuna kipuna. Kokeilin ponnistaa kyljellään niinetä mies piti jalasta kiini ja sitten lopulta puoli istuvassa asennossa. Oli tosi haastavaa ponnistaa kun en tuntenu kunnolla suuntaa tai vauvaa. Sitten 20 minuutin ponnostamisen jälkeen kätilä totesi vauvalla olevan hätä jokaisen ponnistuksen jälkeen. Sydänäänet laskivat ja kätilö sanoi että jos en kahdella ponnistuksella saa vauvaasyyntymään niin täytyy auttaa imukupilla. Minä sitten rpesin siinä itkemään kun niin elästyin ja eihän siitä ponnistamisesta tullut sitten mitää. Lääkäri tuli, kateroi ja uudutivälilihan jota tosin ei jouduttu leikaamaan. Laitoi imukupin paikoilleen ja nkäski minua ponnistamaan kaikin voimin mitä minusta lähti. Oksiosiinitippa laitetin täysille kun omat supistukset eivät riittäneet ja kolmella imuvedolla syntyi täydellinen poika!
Tunne oli sanoin kuvaamaton. Minä itkin ja mies itki. Siinä hän vihdoin oli, meidän kauan odotettu esikoisemme. Voi sitä rakkauden tunnetta kun omaa poikaa katseli. Poika sai 9 pistettä ja nostettiin rinnalleni melkein heti. Siinä me olimme, uusi perhe, onnesta ymmyrkäisenä <3
Tiistaina 3.7 oli ihan normi päivä ja normi kömpelö ja epämukava olo. Päivällä päätimme lähteä siskoni luokse kylään illemmalla. Minä istuin sohvalla katsellen töllöä kuuden aikoihinnillalla kun tuntui vähän normaalia kivuliaampi supistus. Siinäpä sitten mietin että no joskos olis, mutta enpä mutään miehelle maininnut. Sitten lähdettiin siskolle ajelemaan ja muistan autossa istuessani ajatelleeni että oliskohan kannattanu jäädä kotiin lepäämään koska tunne oli vahva siitä että pian vauva syntyy. Miehellekin sanoin että luulempa että päädytään vielä änään sairaalaan ja mies vaan sihen tokaisi että niin varmaan, sä oot sanonu noin jo aiemminkin. ;) Noh, siinä siskolla kahviteltiin ja ysin aikaan tuntui piitkä ja todella kipeä supistus ja sitten rupesikin jo jännittämään sekä minua että miestä.. Mies siinä joikin tupla espresson ihan vain varmuuden vuoksi :). Yhentoista aikaan oltiin kotona ja sitten kahdeltatoista alkoi tapahtua. Luin sängyssä kirjaa ja siinä alkoi supistella melko kipeästikin. Rupesin kellottelemaan ja supistuksia tuli 12 minuutin välein. Puolisen tuntia kellottelin sängyllä ja sitten ei enään pystynyt paikallaan olla kun teki niin kipeää. Soittelin klo. 1.30 naikkarille ja kerroin fiiliksiä. Titesivat että voipi olla ettei ole käynnistynyt kun supistukset eivät tule säännöllisesti alle 10 minuutin välein. Sain ohjeeksi panadolia ja suihkun.
Suihkussa kärvistelin 40 minuuttia ja sitten en enää pystynyt olemaan mitenkään päin kun piti jo uikuttaa supistuksen tullessa. Eikä se suihku nyt niin auttanutkaan. Suihkusta tultuani patistin kiehen ylös sängystä ja pakkasin loput tavarat puoliksi pakattuun sairaalakassiin. Mies jännittyneenä pakkasi omansa. Lähdettiin sairaalaa kohti 2.30 ajelemaan. Sairaalassa laittoivat käyrille nutta onneksi sain pysyä liikkeessä kun en oikein paikallaan pystynyt olla. Supparit eivät tulleet tasaisin väliajoin vain vaihtelevasti 2, 4,7,10 minuutin välein - tätä se oli jo siellä suikussa. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi minun olevan kolme senttiä auki ja kalvorakko pullotti. Kirjasi meidät sisään ja päästiin synnytyssaliin. Sain kuuman geelityynyn selkään ja pian pompin pallolla ja hengittelin ilokaasua. Jonkin verran auttoi kaasu ja sai siitä ainakin pöntön sekaisin :)
Kuuden aikaan rupesi olemaan niin kipeä että kätilö ehdotti epiduraalia ja minähän sen otin. Oli kuin taivas oisi auennut kunkivut poistuivat ja pystyin laittamaan silmät kiinni hetkeksi. Katetrin laitto oli lääkärille vissiin hieman haastavaa kun se meni muutaman kerran väärin mutta lopulta sai sen paikoillee. Selkä oli melko kipeä pari päivää sen sorkkimisen jälkeen.. Muidtaakseni kirosin anestesia lääkärille kivun määrää ja ihmettelin tosissaan niitä hulluja luomusynnyttäjiä! Propsit heille, en teksi tuota ikinä ilman kivunlievitystä.
Kätilö teki tutkimuksen siinä kahdeksan aikaan aamulla ja totesi minun olevan 6-7 cm auki ja pukaisi kalvot. Sitten sainuuden annoksen epiduraalia. Olinyllättynyt kuinka kovana kivut palasivat tasan kahden tunnin jälkeen. Höngin taas kaasua ja poljin hulluna jalkaa odotten että uusi annos vaikuttaisi. Taas uniaika ja 10 aikaa olin auki 8 cm. Sain vielä kolmannen annoksen puudutetta. Sitten siinä 11 aikoihin aamulla tunsin ihan kauheata painetta pepussa. Kipu ei ollut enään alavatsalla ja selässä vaanhellisesti peffassa. Kätilö tutki ja totesi kohdun suun olevan täysin auki. Vauva ei olulut vaan kääntynyt oikeaan tarjontaan joten odoteltiin hetki. Siinä seisoskelin miestä vasten. Sitten 11.30 alkoi aktiivinen ponnistusvaihe. Vauva oli vieläkin hieman väärässä tarjonnassa joten se teetti minulle enemmän hommaa. Tosi olin niinpuutunut etten tuntenu oikestaan mitään muuta kun kovan paineen ja supistuksen valjuna kipuna. Kokeilin ponnistaa kyljellään niinetä mies piti jalasta kiini ja sitten lopulta puoli istuvassa asennossa. Oli tosi haastavaa ponnistaa kun en tuntenu kunnolla suuntaa tai vauvaa. Sitten 20 minuutin ponnostamisen jälkeen kätilä totesi vauvalla olevan hätä jokaisen ponnistuksen jälkeen. Sydänäänet laskivat ja kätilö sanoi että jos en kahdella ponnistuksella saa vauvaasyyntymään niin täytyy auttaa imukupilla. Minä sitten rpesin siinä itkemään kun niin elästyin ja eihän siitä ponnistamisesta tullut sitten mitää. Lääkäri tuli, kateroi ja uudutivälilihan jota tosin ei jouduttu leikaamaan. Laitoi imukupin paikoilleen ja nkäski minua ponnistamaan kaikin voimin mitä minusta lähti. Oksiosiinitippa laitetin täysille kun omat supistukset eivät riittäneet ja kolmella imuvedolla syntyi täydellinen poika!
Tunne oli sanoin kuvaamaton. Minä itkin ja mies itki. Siinä hän vihdoin oli, meidän kauan odotettu esikoisemme. Voi sitä rakkauden tunnetta kun omaa poikaa katseli. Poika sai 9 pistettä ja nostettiin rinnalleni melkein heti. Siinä me olimme, uusi perhe, onnesta ymmyrkäisenä <3
Onnea pienokaisesta! Vuodatuksen temppuilujen takia en ollut aikaisemmin huomannut uutta blogiasi. Itku tuli, kun luin kirjoituksiasi. <3 =) Meillä pikkuherra täytti jo vuoden, aika menee ihan älyttömän nopeasti. <3
VastaaPoista