torstai 9. elokuuta 2012

Uneja

Tänään on puklattu, kakattu, pissattu ja syöty :) Vauva ilmeisesti kasvaa nyt kovasti koska nukkui melkeimpä koko eilisen päivän ja tämäkin päivä näyttää kuluvan enimmäksen unten mailla. Aamulla poitsu oli puolitoista tuntia hereillä ja katseli iloisena kun mama söi aamupuuroaan. Viime yö oli huono, poika heräsi kahden tunnin välein syömään ja nukkui kovin kevyttä ja levotonta unta. Vauvan sänky on meidän sängyn vieressä ja huomaan herääväni jokaiseen pieneen ähinään ja pihinaan joita poika päästelee.

Yöt ovat tähän mennessä olleet melko hyviä, lukuun ottamatta muutamaa yötä jolloin olen itse ollut rättipoikkupuhki kolmen tunnin yöunien jälkeen. Nyt hereillä olojaksot ajoittuvat päiväsaikaan. Yöunille poika käy siinä 22-23 jolloin mamakin menee koisimaan. Siitä ensimmäinen syöttö on yleensä 3-3,5h eli siinä 02-03 aikoihin, josta poika nukahtaa heti uudelleen. Toinen syöttö siitä n. 3h eli 05-06 josta nukkuu kevyttä unta seitsemään puoli kahdeksaan asti ja sitten valvookin mutaman tunnin aamusta ja takaisin unille siinä 9 aikoihin. Sitten päivällä ottaa muutaman syvän unen pätkän ja muutaman kevyen unen pätkän. Eli aikas hyvin nukkuu meidän beibi <3 Äiti on onnellinen kun yöt menee parhaimmassa tapauksessa kahella syötöllä riippuen siitä milloin äidin laskuissa alkaa aamu :) Yleensä nousen itse joskus 9-10 maissa kun mies on pitänyt aamusta poikaa, jotta saan nukkua pari tuntia. Ihanaa. OOn siis ihan pulassa kunisi menee töihin ensi tiistaina... IIIIIKS :)

Nyt poitsu ilmeisesti tehostaa meikäläisen maidontuotantoa sillä tuntuu olevan rinnalla enemmän kuin aiemmin. Mulla on niin kipee oikea nänni että tähtiä meinaa näkyä kun poika alkaa imeä. Pitääpi kokeilla eri imetysasentoa, jotta imu ei kohdistu samaan kohtaan. Mietin myös, että jos vaikka pumppais toisesta rinnasta ja antaisi sen pullolla jotta ehtisi nänni parantua.. Onko kellään kokemusta..? Meneekö nopsaan ohi? Oon nyt laittanut lasinoh-rasvaa joka pikkasen auttaa.

Ristiäiskutsut tuli viimein postissa! Jippiii!


 Takana kutsussa on runo
" Pieni poika kehdossaan, taivaista hehkua otsallaan. Enkelten kosketus harteillaan, on tullut lahjaksi tähän maailmaan."

Huomenna pistän postiin sitten kutsut :)

Nyt poitsu herää ja mamaa kaivataan!



5 kommenttia:

  1. Oletkos kokeillut rintakumia kipeään nänniin? Mä jouduin käyttämään väärän muotoisen rinnan takia niin eipä kipeytynyt kuin yhdeksi päiväksi ihan alussa. Ihanat ristiäiskortit=)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kun kaikki sujuu noin hyvin <3 Onnea vielä tosin paljon tosta kauniista söpöläisestä! Ihana toi ristiäiskutsukin, paljastatko sitten nimen meillekkin? ;) On niin ikävä teitä kaikkia vanhoja tuttuja! Mieti, että vuosi sitten sulla oli vielä kaikki ihan erilailla ja nyt jo ihana, terve vaavi sylissä. Niin se aika menee.. :)

    VastaaPoista
  3. Vihis, koklasin eilen ja toimiii! En vaan yöllä jaksa säätää sen kanssa. Lanolin on auttanut myös! Kyllä se tästä ;)

    Anabell, kiitos! Me mietittiin just miehen kanssa, että mitä ollaan jouduttu käymään läpi saadaksemme tämän pienen ihmeen.. Viime kesänä olin niin pohjalla ja nyt en voisi olla onnellisempi. Vuosien suru ja alakulo lapsettomuudesta ja vieläkin ihmettelen kuinka ihmeessä kestin sen kaiken ja voiko ollavtotta! Että nyt mulla on se kaikki mitä ikinä olen toivonut <3 lähetän sulle niiiin paljon plussatuulia ja voimia, odotus ja kärsivällisyys palkitaan vielä!
    Ps. Käyn joka päivä kurkkimassa teidän kuulumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja anabell kerron toki nimen kun poitsu on kastettu ;)

      Poista
  4. Mullakin oli nännit alussa ihan tajuttoman kipeät ja kaikki kirosanat sanoin mielessäni joka kerta, kun neiti alkoi imeä. :D
    Pian siihen tottuu ja se tunto häviää ;D
    Mullakin oli ekat kolme viikkoa se rintakumi, mutta sitten aloin pikkuhiljaa lopetella sen käyttöä, kun se oli ihan tajutonta säätämistä aina.
    Meilläkin kaksi karvakorvaa, niin tuntui, että siinä oli aina karvoja kiinni. :)

    Ihanat kutsukortit tosiaan! :)

    VastaaPoista